Skip Navigation LinksOhjeet > Opiferus Taloussuunnittelu > Hallinta-välilehti (vain pääkäyttäjillä) > Talousdokumentin hallinta > Pohjan luonti

Pohjan luonti

Tulosta


Uuden pohjan luominen aloitetaan valitsemalla joko valintanauhasta ”Uusi pohja” tai hiirivalikosta, joka aukeaa, kun vasemmalla olevassa kentässä painaa hiiren oikeaa näppäintä ja valitaan sieltä ”Uusi pohja”.

Mikäli halutaan, että raportissa luodut pohjat alkavat aina uudelta sivulta, laitetaan ruksi kohtaan "Sivunvaihto". Versiosta 1.31 lähtien sivunvaihdon voi valita ennen pohjaa tai pohjan jälkeen. Käyttäjän on syytä olla tarkkana, sillä tietyissä tilanteissa voidaan luoda liikaa tyhjiä sivuja. Esimerkiksi: Pohja1:ssä on sivunvaihto jälkeen ja Pohja2:ssa sivunvaihto ennen. Yleisesti on parempi käyttää vain toista asetuksista, eikä sekoittaa niitä keskenään.

Nimeä pohja ja paina sitten ”Tallenna”.




Hiirivalikosta voidaan myös hallinnoida pohjien kansioita. ”Juuritason kansio” toiminto perustaa nimensä mukaan juurikansion, jonka alle voi perustaa muita kansioita toiminnosta ”Uusi kansio”. Kansiot nimetään, jonka jälkeen ne tulee muistaa tallentaa.
Kansiot ovat hyvä tapa pitää pohjat järjestyksessä.

Kun uusi pohja on luotu, sen sisällön lisääminen aloitetaan ruudun vasemmassa alanurkassa olevasta kentästä. Painamalla hiiren oikeaa näppäintä, aukeaa valikko, josta valitaan "Uusi kirjanmerkki". 




Kun pohjaan on luotu kirjanmerkki, jolle on annettu sekä nimi, että tyyppi , se lisätään dokumenttipohjaan painamalla hiiren oikeaa näppäintä kirjanmerkki rivin kohdalla ja painamalla valikosta ”Lisää kirjanmerkki pohjaan”.


 



Talousdokumenttiin lisättäviä kirjanmerkki tyyppejä ovat:

  • Teksti – lisää tekstikentän.
  • Kustannuspaikka – lisää valitun kustannuspaikan nimen
  • Taulukot – lisää valitun taulukon



Tekstikenttään tuleva sisältö tulee Johdon Työpöydän kautta Talousdokumentointiin. Tekstikenttää lisättäessä on hyvä muistaa lisätä merkkien määrä tarpeeksi suureksi kohtaan ”Sallittujen merkkien määrä”.

Organisaatiorakenteesta valitaan, mille organisaation osille luotu pohja on käytössä. Organisaatiorakenne avataan Hallinta -välilehdeltä.

Avataan organisaatiorakenne puuta siten, että haluttu kustannuspaikka on näkyvissä. Sarakkeesta ”Budjettikirjan pohja” valitaan haluttu pohja kustannuspaikalle.

HUOM! Jotta tallennus tulee aktiiviseksi, tulee klikata muutoksen jälkeen jotain muuta oksaa. Tallenna muutos.